Blogi kirjoitukset

"kun hän kääntyy niiden rukouksen puoleen, jotka ovat kaikkensa menettäneet. Herra katsoi taivaasta maahan, kuullaksensa vankien huokaukset, vapauttaaksensa kuoleman omat," (Psalmi 102)

Kuten olen kirjoittanut aiemmin, kohtasin pimeyteni keskellä joukon ihmisiä, jotka rakastivat minut pala palalta takaisin elämään. Minun kohdallani parannukseen ei vetänyt ensisijaisesti pelko tai pakko, vaan Jumalan hyvyys.

Raamatussa on yksi jae, joka on kantanut minua vuosien ajan enemmän kuin osaan täysin selittää:

Kaksoisveljeni kuoli 17.10.1989 vain 16-vuotiaana auto-onnettomuudessa.
Siitä lähtien voin sanoa astuneeni vankilaan, jonka nimi on kuoleman pelko.

Kuinka sokea voi tämä ihminen olla?

On mahdotonta sanoa tarkalleen, mistä minun uusi alku todellisuudessa alkoi. Ehkä se ei ollut yksittäinen hetki, vaan koko matka on ollut täynnä pieniä alkuja – käännekohtia, jotka vähitellen johdattivat minut uuteen elämänvaiheeseen ja syvempään kasvuun.

"Ja tiedä, että Herra, sinun Jumalasi, hän on Jumala, uskollinen Jumala, joka pitää liittonsa ja armonsa tuhanteen polveen niille, jotka häntä rakastavat ja pitävät hänen käskynsä."
(5. Mooseksen kirja 7:9)

Olen ollut poissa somesta. En enää tuntenut tarvetta olla esillä, eikä minulla ollut mitään erityistä sanottavaa. Entisessä elämässäni olin jo puhunut kylliksi. En kaivannut ääntäni takaisin.