Vanhasta uutta
🇫🇮
Olen ollut poissa somesta. En enää tuntenut tarvetta olla esillä, eikä minulla ollut mitään erityistä sanottavaa. Entisessä elämässäni olin jo puhunut kylliksi. En kaivannut ääntäni takaisin.
Vähitellen opin olemaan hiljaa – kuuntelemaan toisia enemmän kuin itseäni ja katsomaan tarkemmin maailmaa ympärilläni. Aluksi se tuntui vaikealta. Nyt tuntuu jopa helpommalta olla sanomatta mitään kuin alkaa kirjoittaa.
Mutta jotkut asiat eivät jätä rauhaan. Ehkä juuri ne pitäisi sanoa ääneen – ei siksi, että haluaisi puhua, vaan koska niissä on jotakin, mikä voi koskettaa toista ihmistä, herättää kaiun jonkun sisällä.
Elämän tärkeimmät opetukset eivät useinkaan löydy kirjoista tai kursseilta, vaan siitä, mitä itse Elämä on meissä muovannut – siitä, miten olemme suostuneet sen työhön ja antaneet sen tehdä meistä jotain uutta ja kaunista.
Vietin hiljattain kuukauden Idahossa vieraillen monien ystävien luona. Yksi perhe, johon siellä tutustuin, oli kunnostanut vanhan junavaunun uuteen loistoon. Voin vain kuvitella, kuinka monta tuntia ja työpäivää siihen oli kulunut.
Samoin on ollut minun kohdallani. Minua on muovattu, ja olen antautunut sille työlle. Se on ollut jatkuvaa antautumista – eikä se ole vielä ohi. Se ei ole ollut helppoa, eikä sen pitäisikään.
Kulta puhdistetaan tulessa, ja seppä hakkaa rautaa monta kertaa ennen kuin siitä tulee sellainen kuin hän haluaa.