Kuinka sokea voi tämä ihminen olla

Kuinka sokea voi tämä ihminen olla?

Luulin näkeväni, mutta olinkin sokea. Se, mitä luulin valkeudeksi, olikin pimeyttä.

"Mutta jos sinun silmäsi on viallinen, niin koko sinun ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!" (Matt 6:22)

Ystäväni, olin niin väärässä itseni suhteen.

Jos olet sokea etkä edes tiedä sitä, mistä voi näkeminen alkaa? 

Tähän on varmasti monia näkökulmia. En väitä, että oma näkökulmani olisi täysin oikea, mutta en usko olevani täysin väärässäkään.

Se alkaa rakkauden kokemuksesta ja siitä, että voit luottaa siihen rakkauteen, mitä koet. Vaikka et näkisi selkeästi tai kantaisit mukanasi liikaa toisenlaisia negatiivisia kokemuksia jotka vääristää näkökykysi, voit silti luottaa kokemukseen rakkaudesta ja sen tuomasta hyvyydestä ja puhtaudesta.

Näin se alkoi minulla. Koin jotain sellaista, mitä en ollut ennen kokenut. Kokemus yllätti minut ja veti puoleensa – "Taste and see, He is good." (Psalmi 34:9) Maista ja näe. 

Rakkaus ei pakottanut minua ottamaan askeleita, vaan antoi minun ottaa pieniä askeleita sen mukaan, miten pystyin luottamaan. En ymmärtänyt aluksi, ettei rakkaus pakota; syytin häntä välinpitämättömyydestä. Mutta todellisuudessa Rakkaus ei halunnut manipuloida tai pakottaa minua, vaan halusi, että otan askeleet täysin vapaaehtoisesti ja lähden hänen mukaan, jos itse tahdon. (Matt. 23:37)

Välillä halusin paeta – ja juoksinkin, syyttäen Rakkautta kaikenlaisista salaliitoista pääni menoksi – mutta Rakkaus ei loukkaantunut, ei katkeroitunut, ei syyttänyt minua epäoikeudenmukaisuudesta häntä kohtaan, eikä hän etsinyt omaa parastaan. Hän ei muistellut aiheuttamaani kärsimystä eikä käyttäytynyt ylpeästi minua kohtaan, eikä kilpaillut kanssani. Sen sijaan hän kärsivällisesti etsi minun parastani, odotti ja toivoi, että tulisin kohti totuutta. Ja kun minä tulin, Rakkaus iloitsi kanssani. (1 Kor. 13:4–7)

Täydellisessä Rakkaudessa ei ole pelkoa. (1 Joh. 4:18) Jos pelkään, en uskalla kysyä vaikeita kysymyksiä tai antautua Rakkaudelle. Ensi askeleeni olivat kuin heikoilla jäillä tai veden päällä kävelyä – ja huomasin, että tämä kantaa minua, vaikka aluksi pelkäsin.

Mutta eihän sitä tiedä ennen kuin luottaa. Kun on maistanut rakkautta ja hyvyyttä,  pystyy luottamaan siihen, että Rakkaus ei tahdo mitään pahaa, silloin pystyy ottamaan seuraavan vaikean askeleen.

Siihen tarvitaan ystävä tai veljiä. "Rauta rautaa hioo, ja ihminen toistansa hioo." (Sananl. 27:17)
Ihminen voi olla yllättävän sokea omalle toiminnalleen. Hän näkee herkästi muiden virheet, mutta ei huomaa omaa puutettaan. Jeesus sanoi:
"Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?" (Matt. 7:3)

Usein rakennamme itsestämme kiiltokuvan, jossa olemme oikeassa, viattomia tai muiden uhreja. Tämä estää kasvun. Vasta kun Jumalan sana paljastaa meissä totuuden, silmät voivat aueta.
Paavali kirjoitti:

"Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla." (Room. 3:23)
"Sillä ennen te olitte pimeys." (Ef. 5:8)

Minulla oli ystävä nimeltä Kash. Sama josta kerroin aiemmin. Yhtenä päivänä viikottaisella kävelyllä hän kertoi nähneensä unen minusta. Hän kuvasi minua meren rannalla yrittämässäni saada tukki vedestä ylös rannalle. Kun sain kiinni, aalto vei minut syvemmälle. Kash sanoi, että jos en päästä irti, tukki vie minut ja minä hukun.

Kash oli nähnyt, kuinka valitin ja syytin muita tilanteestani ja olin täynnä itsesääliä. Hän sanoi sanat, jotka loukkasivat minua:

"Toni, olet pahempi kuin he."

En voinut käsittää, miksi hän sanoi niin. Kuinka minä voisin olla pahempi kuin he – ne, jotka olivat pettäneet minut, syösseet minut pimeyteen ja tuskaan, melkein tuhonneet minut kokonaan? 

Se loukkasi, mutta en sanonut mitään, koska muistin jotain tärkeää – unohtuneen kahvikupin opetuksen: tulla lapsenkaltaiseksi, olla nöyrä ja oppia jokaisesta hetkestä.

Päivä toisensa jälkeen rukoilin ja kysyin itseltäni, miksi Kashin sanat loukkasivat minua. Rukoukseni kuului:

"Tutki minua, Jumala, ja tunne sydämeni, koettele minut ja tunne ajatukseni, ja jos näet tieni johtavan harhaan, ohjaa minut iankaikkiselle tielle." (Ps. 139:23–24)

Se kesti päiviä ja viikkoja. En nähnyt tai ymmärtänyt mitään, mutta jatkoin rukousta. 

Viikkoja myöhemmin kun olin Etelä-Afrikassa, yhtenä päivänä majapaikassani, afrikkalaisessa rondissa aloin rukoilla poikani puolesta – ja yhtäkkiä minun silmäni aukenivat. Näin oman pimeyteni. Näin sen niin kirkkaasti kuin ihminen voi nähdä omat valintansa ja niiden seuraukset. Minä olin vastuussa omista valinnoistani jo kauan ennen kuin minut petettiin, ennen kuin he edes tunsivat toisiaan.

Näin itseni ja pimeyden, joka olin itse. Kyllä – pimeyden, joka olin. Se sai minut polvilleni ja itkemään syvästi. En voinut enää syyttää ketään muuta kuin itseäni. Näin itseni paljon pahempana kuin heidät. Ymmärsin, että yhden ainoan valintani kautta joka oli itsekkyyteni, himoni ja itsesäälini edesauttama, valinta jonka kautta pimeys pääsi sisimpääni ja sitä kautta avasin tien pimeydelle minun ympärilleni, ja että tuo pimeys pääsi koskettamaan muitakin. Minä avasin tuon tien ja minä olin vastuussa. Tiesin myös, vaikka nyt näin selkeästi oman pimeyteni ja sen seuraukset, ettei uloskävely sen seurauksista olisi helppoa eikä nopeaa. Minun täytyi ansaita takaisin niiden ihmisten luottamus, joiden luottamuksen olin rikkonut.

Tällä tiellä, ystäväni, olen yhä. Olen antautunut Sepän ja Savenvalajan käsiin: muokkaa minusta se, mitä tahdot. En tee vastarintaa, sillä kaikki se, mitä olin saanut itse aikaan, oli pelkkää pimeyttä. 

Luotan sinuun koska sinä rakastat minua.

"Halveksitko sinä Jumalan suurta hyvyyttä, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä? Etkö ymmärrä, että Jumalan hyvyys johtaa sinut kääntymiseen?" Room 2:4