Täynnä Elämää

"kun hän kääntyy niiden rukouksen puoleen, jotka ovat kaikkensa menettäneet. Herra katsoi taivaasta maahan, kuullaksensa vankien huokaukset, vapauttaaksensa kuoleman omat,"  (Psalmi 102)

Minua eivät pelastaneet teoriat, oikeat vastaukset tai hienot opetukset. Minut rakastettiin takaisin elämään – ihmisten kautta, jotka olivat täynnä elämää.

Elämä, jota he elivät, oli niin yltäkylläistä, että heidän ilonsa, rauhansa, toivonsa ja uskonsa suorastaan tulvivat heistä ympäristöön. He eivät vaatineet mitään, eivät yrittäneet korjata minua, eivät asettuneet yläpuolelleni. He kulkivat rinnalla, kysyivät: mitä sinä tarvitset, ja esimerkillään antoivat minulle täysin toisenlaisen kuvan Jeesuksen seuraamisesta kuin olin koskaan aiemmin nähnyt tai kokenut.

En ollut koskaan tavannut yhtäkään tuollaista ihmistä ennen Uuden-Seelannin matkaa – ja yhtäkkiä heitä oli ympärilläni yli tuhat. Se tapa, jolla he kohtasivat ihmisiä, ei vain minua vaan kaikenlaisia ihmisiä arjen keskellä, oli jotakin sanoin kuvaamatonta. Päivästä toiseen se ei muuttunut. Yhä uudelleen jäin ihmettelemään, kuinka nöyrä ja kunnioittava kohtaaminen oli mahdollista jopa hyvin vaikeissa tilanteissa.

Sain joka päivä etuoikeuden elää Jeesuksen kaltaisten ihmisten arjen keskellä. Vähitellen kaikki epäilykseni heidän aitoudestaan ja rakkaudestaan katosivat. He elivät elämää, jota en ollut uskonut koskaan kokevani – saati itse eläväni. Sain vain olla ja maistaa taivasta maan päällä, päivä toisensa jälkeen.

Olen kirjoittanut blogissani niistä muutoksista, joita elämässäni on tapahtunut, ja niistä askelista, joita olen ottanut kohti sitä, että saisin elää joka päivä osana tätä taivasta maan päällä. Kaiken helvetin, pimeyden ja kuoleman jälkeen se on ollut sanoinkuvaamattoman ihanaa.

Häpeän sitä "kristittyä", joka olin aiemmin.
Vaikka olen joutunut kohtaamaan todellisen itseni – kadonneen, langenneen ja itsekkään ihmisen – se on ollut kaiken sen luopumisen arvoista, että sain tulla Jumalan lapseksi ja yhdeksi Jeesuksen opetuslapsista.

Olen syvästi kiitollinen siitä, että saan kirjoittaa näistä lähtökohdista käsin: täynnä elämää, kiitollisuutta Jumalaa kohtaan ja toivoa Kristuksessa joka ikinen päivä. Vaikka sitä on vaikea uskoa, vielä reilu kolme vuotta sitten vaelsin syvässä pimeydessä ja kuoleman varjon laaksossa.

En halua sinun ymmärtävän väärin. Kun puhun ihmisistä, jotka vaikuttavat lähes täydellisiltä, he eivät sitä ole. Olen kuullut yli sadan ihmisen tarinan, ja jokainen niistä kertoo pitkälti samaa kertomusta. Jokaisen oli kohdattava oma pimeytensä ja kapinansa Jumalaa vastaan. Todellinen pimeys ja kuolema olivat vaikuttaneet heidän elämäänsä. Mutta se muutos, jonka Jeesus on heissä saanut aikaan, on kuin taivas olisi tullut todellisesti maan päälle: elämät ovat muuttuneet, perheet eheytyneet ja rikkinäiset ihmissuhteet parantuneet. Jeesus asuu näissä ihmisissä.

Yhdessä, seurakuntana, he ovat täydellisiä. He ovat olleet minulle Herra Jeesus joka elää maan päällä Henkensä kautta näissä ihmisissä.

Eilen aikaisin aamulla yksi ystävistäni – lähes puolet minua nuorempi – kirjoitti minulle jotakin, jonka ymmärrän nykyään paljon syvemmin. Hänen sanansa liikuttivat minua kyyneliin asti. Hän kirjoitti kääntymyksestään, parannuksesta ja isäsuhteestaan. Haluan jakaa pienen katkelman hänen kirjoituksestaan hänen luvallaan:

*"Haluan rohkaista sinua pysymään vahvana poikasi tähden.
Isäni ei ollut kovin läsnä silloin, kun siskoni kuoli. Hän kävi kirkossa epäsäännöllisesti ja oli monien kasvuvuosieni aikana sisään ja ulos sekä seurakunnasta että meidän elämästämme.

Kun olin 16-vuotias, nuorempi siskoni menehtyi. Se tietenkin ravisteli meitä kaikkia. Isäni joutui kohtaamaan valtavan määrän itsesyytöksiä ja itsensä tuomitsemista siitä, ettei hän ollut ollut meidän tukenamme tuona aikana.

Tuon viikonlopun jälkeen hän palasi asuntovaunuunsa muutaman tunnin ajomatkan päähän ja harkitsi kaiken päättämistä. Siinä epätoivon ja toivottomuuden paikassa hän muisti sanat, jotka yksi veli oli puhunut hänelle tyttärensä hautajaisissa. Tämä veli sanoi, ettei ollut liian myöhäistä tehdä muutosta, ja pyysi isääni soittamaan hänelle milloin tahansa. Isä tarttui puhelimeen ja kertoi tälle veljelle mitä kävi läpi.

Koska isäni valitsi nöyryyden ja luottamuksen tien synkimpänä hetkenään, minulla on yhä isä. Ei vain isä, vaan esikuva miehestä, joka ei anna epäonnistumisen määritellä itseään, vaan valitsee luottamuksen pelon sijaan, totuuden valheiden sijaan ja perheen kaiken edelle.

Kasvuvuoteni olivat monella tapaa sotkuisia, mutta voin sanoa täysin varmana: kunnioitan isääni valtavasti siitä, ettei hän luovuttanut, vaan kohtasi pelkonsa ja Jumalan armon avulla voitti omat taistelunsa, jotta voisi näyttää meille, miten mekin voimme kohdata omamme.

Kaikki ei ole ollut helppoa, mutta millainen tarina olisi ilman ristiriitoja ja kriisejä? Ja parasta on se, että tarinaa kirjoitetaan yhä."*

Tämä voisi olla yhtä hyvin minun tai sinun tarinasi. Se kertoo siitä, että keskellä todellista kipua, tuskaa, pimeyttä, itsesääliä ja kuolemaa on yhä mahdollisuus antaa Jeesuksen koskettaa ja muuttaa meitä. Hän ei ole kaukana yhdestäkään meistä.

Minun elämäni muuttui kuin ihmeen kautta. Vaikka olen nyt fyysisesti kaukana näistä ihmisistä, koen olevani heille hyvin läheinen. Saan yhä maistaa joka päivä tuota samaa taivasta maan päällä – Hänen Henkensä kautta sekä uusien veljien ja sisarten kautta täällä Suomessa.

Minulla on ollut suuri etuoikeus viettää joululoma ja uusivuosi poikani kanssa yhden perheen luona, josta on tullut minulle läheinen viime vuosien aikana. Voin kutsua heitä veljiksi ja siskoiksi, ja yhteys ja rakkaus välillämme vain syvenevät.

En väitä, etteikö elämä olisi välillä vaikeaa – joskus hyvin vaikeaa. Menneisyyden valinnat vaikuttavat yhä nykyhetkeen. Mutta se elämä, joka minussa ja meissä nyt vaikuttaa, on pala taivasta. Ja sitä taivasta toivoisin jokaiselle teistä.

Hyvää Uutta Vuotta 2026.